Teen niistä tosia

image

Päivät
lipsuvat sormieni välistä

Jos teippaan sormet nyrkkiin
Ja
Kämmenet sikiöiksi

Auttaisiko se?

image

Lokamarrasjoulu
Sellainenhan se oli
Tämä aika
Jonka hävitin itse.

image

Virkkaan pieniä eläimiä
Annan niille pienet nimet, pienet tarinat.

Tuon ne eloon. Teen niistä tosia.

Jokaiseen pienen palan itsestäni.
Tekeekö se minusta pienemmän?
Vai eläimen?

. – – –

Metsänpeitossa

Kävin metsässä. Keräilemässä käpyjä.
Ja haistelemassa. Katsomassa.
Kuulemassa ja kokemassa.

20151128_IMG_2506_960px

Lumi otti ja suli pois, joten oli helppoa. Täällä kauempana ei tarvitse pitkään kulkea ennenkuin on metsässä.

20151128_IMG_2434_960px

Ajattelin talvella etsiä jostain lumikengät. Oli niin kovin rauhallista, iltapäivän pimenevässä metsässä.

20151128_IMG_2445_960px

Metsänpeitossa, mutta kuitenkin lähellä kotia. Se hetkellinen tunne kun tajuaa ettei ihan tarkkaan tiedä missä on. Mutta tietää ettei ole kaukana.

20151128_IMG_2478_960px

Se on toisaalta tuttu tunne monessa muussakin mielessä. Välähdykset muualle. Pois.


Mutta ettei nyt ihan synkäksi menisi niin laitetaan tähän yksi isokorvainen kissa.

IMG_20151116_220608

Ihana Tuiskutuiskunen.

Tervetuloa

20150926-IMG_0974

 

No niin. Nyt ollaan muutettu, pääpiirteissään on kaikki nyt blogin osalta kunnossa. No okei, ulkonäköä viilaillaan vielä kyllä, mutta nyt ollaan tämän näköisiä.

Paljon on tapahtunut, jonkun verran on tekemättäkin vielä.

Vaan kaikille Teille ihanille, otsikon sanoin: Tervetuloa. Uuteen ihmeelliseen maailmaan.

Hyvästit

No niin. Oli puhe niistä muutoksista.
Nyt on niiden aika.
Firma on perustettu, ekat kuvat otettu, ekat laskut lähetetty.
Tänään sain postia Ficoralta, jossa kerrottiin että uusi domain on rekisteröity. Blogi tulee siis muuttamaan lähiaikoina. Mutta ei muuttumaan. 😉
Tämä on viimeinen posti tänne.
Nämä ei katoa minnekään täältä nämä vanhat jutut, ja jos kuut ovat oikeassa asennossa, vanhatkin jutut löytyvät uudesta osoitteesta, joka tulee tännekin jahka sen tiedän.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Muitakin muutoksia on, puhelin vaihtui Androidiksi ja kädessä on nyt Canon. 5D Mark II johon totuttelen nyt. Aika erilaista on touhu kun on pitkälti reilun vuosikymmenen kuvannut Leica M:llä ja Micro4/3silla… Samalla huomasin että kaikki kameralaukut on mitoitettu hieman pienemmille kameroille… Joten joutunee ostostelemaan vähän sitten.

Okei toki muitakin muutoksia elämässäkin, mutta niistä ei nyt sen enempää.

Matsi masennuksen kanssa jatkuu, olinkin sitten alkuperäistä ajatusta hieman pidempään saikulla. Nyt pikkuhiljaa palailen siihenkin, toivottavasti onnistuneemmin tällä kertaa. Fingers crossed ja silleen.

Kuin nuo kaikki mykät esineet

XXXXXXXVII

XXXXXXXVIII

XXXXXXXIX

XXXXXXXX

XXXXXXXXI

XXXXXXXXII

XXXXXXXXIII

Päivät seuraavat toisiaan.
Toiset parempia, toiset huonompia.
Kun keksisi mistä se johtuu.

Tässä julkisessa potemisessa on puolensa. Nyt mietin että niin, tätähän kirjoitetaan omalla nimellä, omalla vastuulla. Ei tämä nyt kai ihan parasta mainosta itselleen ole.

Toisaalta olen saanut Facebookin kautta yhteydenottoja aika monelta tutulta jotka kertovat olleensa samassa pisteessä. Sama tauti. Osa ei ole edes kertonut siitä. Osa oli todella yllättäviä.

Se että joku kertoo minulle eikä kenellekään muulle on jotenkin… pysäyttävää. Voisiko tästä olla jotain hyötyä jollekulle?

Vaikeinta on myöntää

XXXXXXXIV

XXXXXXXV

XXXXXXXVI

—-

Joskus se ei olekaan niin selkeää.
Yritin mennä töihin, neljä tuntia kesti se yritys. Nyt on sitten loman alkuun saakka saikkua ja sitten kesäloma.
Se tässä on että pitää ensin myöntää itselleen.
Mä olen ollut se joka jaksaa ja pystyy ja osaa.
Vaikeinta on myöntää etten ole.
Vaikeinta on myöntää että on masentunut.
Pitää nöyrtyä.
Olla pieni ja haavoittuva.
Koska nyt on se tilanne että päätä seinään hakkaamalla sen saa vain enemmän rikki.

Iske vihdoinkin, iske kovemmin

 

En enää muista
Missä on valokatkaisija
Omassa kodissani
 
Pysähdyn
Seisahdan
 
Olen tyhjä
 
 
Havahdun yöllä
omaan hikeeni.
Sivuvaikutukseen. 
 
Uni ei tule niinkuin ennen,
ennen kaikkea.
 
 
Opettelen antamaan 
anteeksi
ja ottamaan. 
Molemmat itselleni. 
 
 
Vedän pipon syvemmälle päähäni
Nostan takinkauluksen
Ja kameran silmälle
Piilotan itseni.
Paljastan itseni. 
 
 
Häpeä
Pelko
Itsesyytökset
Väärät ajatukset
Valuvat päältäni
Kuin kliseiden pesuvesi
 
Jään jäljelle
Puhtaampana
Hyvempänä
Minuna






———–






Nämä menneet pari viikkoa olen viettänyt sairaslomalla. Diagnoosina F-numeroita liuta, keskivaikea masennus ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö.
Nämä ns. Roomalaiset numeropostit ovat olleet oleellinen osa pääni parantamisen aloittamista. Metodina on ollut vain kuvata, miettimättä ja ajattelematta sen enempää.  Rohkeasti, pelkäämättä. Ilman sitä ajatusta että mitä tästä pidetään tai mitä tämä minusta kertoo.
Kuvata sitä hetkeä, sitä minkä näkee ja tuntee. Arjen kuvaakin tavallaan.
Kuvallinen kieli on hailakkaa, vaaleaa, synkähköäkin, kuten on päänkin osalta tilanne. Halusin palata filmiestetiikkaan, johon tämä aika liki meneekin.
Kertokoon mitä kertoo. Minulle nämä ovat kenties arvokkaimpia kuvia mitä olen koskaan tehnyt.
Tänne blogiin on laitettu miltei 99% kaikesta kuvatusta, muutamaa umpityhmää ruutua lukuunottamatta.
Tästä pikkuhiljaa palaillaan arkeen, niin elämän kuin kuvienkin osalta. Osittain ainakin.